JKV - KIPA 10-8

27.02.2019

JKV:n salibandymiehistö avasi sunnuntai-iltapäivän kunniaksi pistetilinsä Hirviliigassa tyylillä iskemällä 10 maalia vastassa olleen KIPA:n verkkoon! Parantamisen varaa jäi 10-8 loppulukemien myötä vielä jonkin verran, mutta tärkeintä on että apina selässä ei nyt ehtinyt kasvaa King Kongin mittoihin ja 2 pistettä matkaavat Buugilta Kylteriveljien laariin.
JKV:n ensimmäisessä ottelussa Petteri Pesonen iski Veljet 1-0 -johtoon 30 sekunnin pelin jälkeen, ja sama meininki jatkui myös tänään. Runsaslukuinen, lähes monikossa laskettavan Kylteriveljien fanilauma repesikin riemuun tälläkin kertaa vain 76 sekunnin pelin jälkeen. Tuuletukset jäivät kuitenkin lyhyeksi, sillä KIPA vastasi huutoon iskemällä ensimmäisen erän päätteeksi peräti 4-1 lukemat.
Toinen erä oli kuitenkin kiistatta Kylteriveljien, ja neljän komean osuman jälkeen viimeiseen erään lähdettiin jännittävästä 5-5 -tilanteesta. Kolmas erä olikin melkoista tennistä maalien osalta aina 8-8 -lukemiin saakka, kunnes Petteri Puumala pamautti Vertti Mäkikyrön komeasta tarjoilusta 9-8 ja Janne Manninen katkaisi KIPA:n selkärangan lopullisesti sinetöimällä 10-8 -loppulukemat tyhjiin.
Kylteriveljien koko ykkösketju esiintyi siis edukseen tänään, ja 2+2 tehot iskenyt Mäkikyrö oli varsinkin pitelemätön. Muita kahden maalin miehiä olivat Pesonen ja Manninen, ja puolustuksesta 3 syöttöpistettä napannut Samuli Kiuttu täytyy myös mainita mitä tehomiehiin tulee.
JKV lähtee siis hymyssä suin kohti ensi viikon sunnuntain kahden ottelun rupeamaa, kun Beedrill tulee vastaan klo 13 ja vain kaksi tuntia myöhemmin kohdataan Myllyjärven Vihulaiset.

© 2014 Jyväskylän Kylteriveljet ry 
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita