JKV perustaa WhatsApp ryhmän Padelista kiinnostuneille
- Korviimme on kantautunut, että Jyväskylässäkin suosiotaan kasvattava mailapeli Padel on herättänyt kiinnostusta myös JKV:n jäsenten keskuudessa. Pelaamaan pääsemistä helpottamaan JKV perustaa WhatsApp ryhmän, jonka kautta ryhmän jäsenet voivat kysellä peliseuraa ja sopia pelien aikatauluista. Ryhmään voivat liittyä sekä aktiivisemmat pelurit, kuin myös täysin vailla pelikokemusta olevat keltanokat. Sinun ei myöskään tarvitse olla JKV:n jäsen päästäksesi mukaan ryhmään. Ryhmä on tarkoitettu Jyväskylässä oleileville ja pelit sovitaan lähtökohtaisesti Jyväskylän alueelle.
Yleistä Padelista
Padel on mailapeli, jossa yhdistetään tenniksen ja squashin ominaisuuksia. Se on hauska ja sopivan haastava laji kunnon kohottamiseen ja soveltuu lähes kaikille kiinnostuneille. Koska Padelia pelataan aina nelinpelinä, se on luonteeltaan selvästi sosiaalisempi peli kuin yksikään muu mailapeli. Padel yhdistääkin kuntoilun, mielenkiintoisen pelin ja sosiaalisuuden tavalla, johon hyvin harva urheilumuoto pystyy. (Suomen Padel liitto ry, 2020.)
Vaikka Padel yhdistääkin tenniksestä ja squashista tuttuja elementtejä, se on kuitenkin selkeästi oma pelinsä. Toisin kuin useimpia muita mailapelejä, Padelia voivat pelata mielekkäästi keskenään myös hyvin eritasoiset pelaajat. Lajissa ei menesty pelkällä voimalla - esimerkiksi voimakas syöttö ei ole Padelissa tärkeä kuten tenniksessä - vaan oikean tekniikan opettelu ja peliäly antavat kaikille yhtäläiset mahdollisuudet. (Suomen Padel liitto ry, 2020.)
Padel Jyväskylässä
Jyväskylässä Padelkenttiä löytyy Liikuntakeskus Buugilta (Ulko- ja sisäkentät), Liikuntakeskus Hutungilta (Sisäkentät), Jump Parkista (Sisäkentät) sekä Kankaan alueelta (Ulkokentät). Jotta pääset varaamaan Buugin ja Kankaan kenttiä, sinun pitää ladata älypuhelimeesi Playtomic-sovellus. Hutungin ja Jump Parkin vuorojen varaus onnistuu heidän verkkosivujensa kautta tai soittamalla. Kaikilta kentiltä on saatavilla vuokramailoja.
Padelin sääntöihin voi tutustua oheisilta videoilta sekä Suomen Padel liitto ry:n verkkosivuilta.
Liity siis ryhmään ja lähdetään yhdessä valloittamaan Jyväskylän padelkenttiä!
Linkki WhatsApp ryhmään:
https://chat.whatsapp.com/FDBM4pxZOvi1yDUjHNBcTT
Padelin säännöt 1
https://www.youtube.com/watch?v=RkdQ61VKKtI
Padelin säännöt 2
https://www.youtube.com/watch?v=7m2yd286jKw
Padelin tiivistetyt säännöt kirjallisena
https://padel.fi/wp-content/uploads/2016/08/padel-tiiv-saannot.pdf