JKV on urheiluseura. Miten kaltaisemme urheiluseura toimii? Varataan vuoro, hankitaan pelaajat paikan päälle, treenataan ja pelataan, pakataan kamppeet ja lähdetään kotiin. Yksinkertaista eikö? Tämä on se ydin, minkä ympärille tarvitaan kuitenkin monenlaisia tekijöitä, jotta toiminta olisi laadukasta, mielekästä, mielenkiintoa herättävää,...
Uutiset
Tämä on kutsu yhdistyksen kokoukseen, jossa esitetään muutoksia Jyväskylän Kylteriveljet ry:n sääntöihin.
Korviimme on kantautunut, että Jyväskylässäkin suosiotaan kasvattava mailapeli Padel on herättänyt kiinnostusta myös JKV:n jäsenten keskuudessa. Pelaamaan pääsemistä helpottamaan JKV perustaa WhatsApp ryhmän, jonka kautta ryhmän jäsenet voivat kysellä peliseuraa ja sopia pelien aikatauluista. Ryhmään voivat liittyä sekä aktiivisemmat pelurit, kuin...
JKV:n yhdistyksen kokouksessa on tänään 15.4.2020 valittu uusi hallitus sekä joukkueenjohtajat kaudelle 2020-2021!
JKV:n hallitus on 12.3.2020 päättänyt peruuttaa kaikki tapahtumansa toistaiseksi koronaviruksen (COVID-19) leviämisen hillitsemiseksi. Päätös koskee kaikkia harjoituksia ja muita mahdollisia tapahtumia. Päätös on tehty Suomen hallituksen, Jyväskylän kaupungin, yliopiston ja JYYn tapahtumajärjestäjille annettujen suositusten pohjalta. Päätös on...
Liity meidän jäseneksi!
JKV on luonut jäsenrekisterin, jonka avulla tukihakemuksiemme haku helpottuu ja pääsemme suorittamaan hallitushaun sääntöjen mukaan. Jokainen meidän toiminnan tarkoituksen hyväskynyt henkilö on tervetullut jäseneksemme. Käy tsekkaamassa tarkemmat ohjeet: Liity jäseneksi! -osiosta.
Kutsu Jyväskylän Kylteriveljet ry :n ylimääräiseen kokoukseen
JKV:n kausi on lähtenyt täysillä käyntiin!
Näin on syksy polkaistu käyntiin myös rakkaan urheiluseuramme osalta. Viime kausi oli JKV:lle iso ja saimme toimintamme aivan uudelle levelille. Tänä vuonna tavoitteemme ei ole mitään muuta kuin olla vielä isompi. Haluamme tarjota jokaiselle kauppakorkeakoulun opiskelijalle mahdollisuuden jatkaa rakkaan harrastuksensa parissa vielä opiskelijanakin....
JKV:n kausi 2019-2020 alkaa nyt!
Syyskuu on täällä taas, mikä tarkoittaa JKV:n kauden 2019-2020 alkamista!
Omatoiminen kesäharjoittelukausi on tullut päätökseensä ja JKV:n jäseniä onkin kesän aikana havaittu ahkerasti harjoittelemasta ympäri Suomea mm. Ruissalossa, Ratinalla, Joensuussa ja Lutakon aukiolla. Ensi viikosta lähtien pääsemmekin ihastelemaan kesän harjoitusten tuloksia...
On aika summata yhteen kautta 2018-2019 ja kiittää kaikkia mukana olleita.







